Käytännön taitoihin kiinni!

Vuosi 2017 tuo sinulle varmasti uusia kokemuksia, joiden avulla löydät juuri sen oman juttusi. Tässä kirjoituksessa Annika Ikonen, elintarviketieteen opiskelija Viikistä, kertoo kuinka uusia kokemuksia voi löytää akateemisen osaamisen käytäntöön viemisen kautta!

Lauantaiaamuna minua jännitti. Olin lupautunut mukaan Helsinki Think Companyn ja Fazerin järjestämään viikonlopun mittaiseen hävikkiruokahaasteeseen, Mini Challengeen. Minä, vasta alle kuukauden päivät yliopistossa hengannut fuksi?

Ruoka on aina kiinnostanut minua monilla tavoin, ja vaikka pienestä pitäen minut on opetettu parasta ennen -päivämäärien kriittiseen tarkasteluun, jämien hyödyntämiseen ja lähimpänä vanhentumista olevan tuotteen käyttämiseen ensin, niin vasta viime kesänä kiinnostuin hävikkiruokailmiöstä toden teolla. Osallistuin nimittäin viime heinäkuussa leirille, jonka pääteema oli globaali ruokaturvallisuus, ja luonnollisesti hävikki on iso osa siihen liittyvistä ongelmista; joidenkin arvioiden mukaan jopa kolmannes tuotetusta ruuasta menee hukkaan. Leirillä tulin tietoisemmaksi ruuan ympäristövaikutuksista (tai ainakin motivoiduin toimimaan paremmin tietojeni ja arvojeni mukaan), ja kun lukuvuoden alussa näin Mini Challengen mainoksia, kuulosti se loistavalta tilaisuudelta jatkaa maailman parantamista.

Aihe oli mielenkiintoinen, ja samalla olisi mahdollisuus toteuttaa luennoitsijoiden kolmea tärkeintä neuvoa fuksille: verkostoidu, verkostoidu, verkostoidu (ja yritä valmistua joskus). Mistään mitään tietämättä päätin uskaltautua mukaan, ja vielä näin uuden vuoden alettua voin sanoa, että se todella kannatti.

Lauantai alkoi aamupalalla, jonka jälkeen luovuutta heräteltiin kisaamalla siitä, ketkä rakentavat korkeimman tornin paperista. Tämän jälkeen Fazerin tutkimusjohtaja Jussi Loponen kertoi yrityksen ja leivän valmistamisen taustoja, ja lopulta asetti meille haasteen, jonka takia olimme tulleet paikalle: meidän tehtävämme oli kehittää keino pienentää ruisleipähävikkiä Fazerin Lahden leipomolla. Ongelma todellakin kaipaa ratkaisuja, sillä hävikkiä syntyy monista syistä, kuten esimerkiksi tuotannon poikkeuksien seurauksena tai viipaloinnin ylijäämänä.

Siitä eteenpäin koko päivä kului nopeasti post-it -kaaoksen keskellä, omiin joukkuekavereihin tutustuessa ja Fazerin tarjoamaa suklaata syödessä. Kaikki mahdolliset ideat kirjoitettiin ylös, ja lauantain pääasiallinen tarkoitus olikin vasta rajata yksi spesifi ongelma, jonka ratkaisuun ryhmä haluaa keskittyä, ja päivän lopuksi esitellä se muille ryhmille. Sunnuntain tehtävänä oli kehittää tuohon ongelmaan mahdollisimman monia, uusia ja innovatiivisia ratkaisuja, joista se paras ja viimeistellyin esiteltiin Mini Challengen huikealle Fazerin ja Think Companyn tuomareille.

Kun finaalin aika koitti, kaikki ryhmät esittelivät aikaansaannoksensa lyhyesti ja tuomaristo antoi palautetta. Viidessä ryhmässä olimme saaneet aikaan monia käyttökelpoisia ratkaisuja, joita tuomarit (ja me itse) ihailimme vuoron perään – kuohuviinilasit jännittyneesti kourassa, totta kai. Ideoimiamme innovaatioita olivat esimerkiksi uusi hävikinseurantajärjestelmä, kantapalojen brändääminen trendikkääksi sekä leivän jalostus esimerkiksi mysliksi tai ruispuuroksi, jota tuomaristomme pääsi konkreettisesti maistamaan.

Itselleni viikonlopun parasta antia olivat ryhmämme keskustelut niin asiasta kuin asian vierestäkin. Opin vanhemmilta opiskelijoilta enemmän kuin olisin voinut kuvitella, ja nautin erityisesti, kun sain kuulla ryhmämme toisen elintarviketieteiden opiskelijan kokemuksia opinnoista ja työelämästä. Odotin löytäväni viikonlopusta alkuvauhtia ensimmäiseen opiskeluvuoteeni, ja sitä väitän saaneeni reilusti. Ja jos Fazer lähitulevaisuudessa vaikka julkaisisi esimerkiksi Alku-tuoteperheeseen uuden sukuhaaran, Uusi Alku- ekobrändin, niin tiedätte mistä – ja keneltä – idea on lähtöisin: siltä pelokkaalta uudelta fuksilta Think Companylla.